2.12.2020 – Teksti: Sonja Orupabo, kuva: Docendo

Tarina, joka on kerrottava, vaikka olisi helpompi vaieta

Kristiina Markkanen ja Itohan Okundaye: Nimeni on Itohan, Docendo 2020

Ei ole helppoa kirjoittaa kirjaa ihmiskaupasta ja prostituutiosta. Vielä vaikeampaa on kirjoittaa siitä henkilökohtaisen tarinan kautta. Olisi helpompaa ummistaa silmänsä ja sanoa ”Eihän tällaista tapahdu ainakaan meillä”. Mutta tällaisia asioita tapahtuu kaiken aikaa. Niitä tapahtuu hyville ihmisille.

Joka päivä nuoret haaveilevat pääsystä Eurooppaan jossakin, missä tulevaisuus näyttää epätoivoiselta ja mahdottomalta. Jossakin, missä lupausta paremmasta huomisesta ei ole koskaan annettu. Siellä on täti tai setä, tuttu tai tuntematon, joka kertoo mahdollisuudesta saavuttaa jotakin hyvää ja kaunista. Parempi elämä, poispääsy köyhyydestä on ulottuvillasi, kunhan lähdet upeaan ja ihanaan Eurooppaan, missä voi odottaa kiva työ ja mukava palkka. Palkalla voisit pitää huolta myös niistä, jotka jäävät kotimaahan. Äiti ja isä, pikkusisarukset ja moni muu saisivat mahdollisuuden, kun sinäkin saat. Mikä voisi mennä pieleen?

Tässä kirjassa ei ole pahoja ja hyviä ihmisiä. On vain ihmisiä, jotka koittavat selviytyä elämästään parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan. Ehkä ”hyvästä” ihmisestäkin tuli ”paha” juuri siksi, koska pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille.

Kirjassa asioita tarkastellaan enemmän kuin yhdestä näkökulmasta. Totuus on moniulotteinen, usein subjektiivinen ja harvoin täysin objektiivinen. Ilmiöiden takana on ihmisiä. Ihmisiä, jotka elävät jokapäiväistä elämäänsä ja yrittävät selvitä olosuhteistaan huolimatta. Ihmiskaupan takana ei läheskään aina ole mystistä ja kasvotonta organisaatiota, vaan tavallisia ihmisiä. He muuttuivat hyväksikäyttäjiksi usein siksi, että ovat aiemmin olleet itse samanlaisen hyväksikäytön kohteena.

Kristiina Markkanen kirjoittaa herättelevästi syistä seurausten taustalla. Hän ei anna valmiiksi pureskeltuja vastauksia. Lukija haastetaan kysymyksillä, joihin ei ole vastauksia. Kirja käsittelee Itohanin tarinaa hänen ja häntä auttaneiden ihmisten haastattelujen kautta. Kirja etenee visuaalisesti tyylikkään päiväkirjan omaisesti, ja kertojia on useita. Maahanmuuttoviraston päätökset ja viralliset asiakirjat kulkevat subjektiivisten kertomusten rinnalla. Niissä annetaan tiedoksi päätöksiä pienen lapsen ja uupuneen äidin elämästä. Tavallisten, hyväksikäytettyjen ihmisten oikeudesta turvaan ja hyvään elämään.

Nimeni on Itohan kertoo luottamuksesta ja siitä, kuinka katkeruudesta on mahdollista päästää irti. Se kertoo toivosta, joka on vahvempi ja voimakkaampi pimeää mahdottomuutta. Halu elää ja selviytyä on täydellisesti läsnä. Väärillä tai oikeilla valinnoilla ei lopulta ole merkitystä, kun ainoa tavoite on ollut elää elämää parhaansa mukaan niiden mahdollisuuksien mukaan, joita on ollut tarjolla.

Markkanen pureutuu kirjassa syvälle myös Nigerian yhteiskunnallisiin ongelmiin, erityisesti niihin syihin, joiden vuoksi yhteiskunnan perusrakenteet ovat olemattoman hatarat. Markkanen tarkastelee myös sitä, miten korruption ja hyväksikäytön tuhoava noidankehä on päässyt leviämään kaikkiin yhteiskunnan kerroksiin.

Väkivallan ja epäluottamuksen historia tavallisten ihmisten elämässä selittää osaltaan sitä, kuinka yleinen ilmapiiri kääntyy pelokkaaksi ja jokainen alkaa näyttäytyä mahdollisena hyväksikäyttäjänä. Luottamuksen rikkoutuminen kipeällä tavalla yhteiskunnallisella tasolla aiheuttaa kansallisen trauman, jota ei pääse pakoon, vaikka haluaisi. Olosuhteet ajavat hyvät ihmiset epätoivoisiin tekoihin, kun muuta selviytymiskeinoa ei ole. Ihmiskauppa syntyy, kun mikä tahansa tuntuu paremmalta kuin näköalattomuus ja umpikuja omassa maassa.

Syyt ja seuraukset ovat siis kompleksiset. Ei ole olemassa vain yhtä ainoaa totuutta. Tämän kirjan tarina on kerrottu Itohanin omin sanoin. Totuus on satuttavampaa ja uskomattomampaa, kuin mikään fiktiivinen tarina. Kirjassa totuuteen kasvetaan pikkuhiljaa ymmärryksen ja avun kautta. Itohan kertoo kirjassa kauniisti, kuinka katkeruudesta on päästettävä irti ja annettava uskon kantaa, jotta voi olla vapaa julmuudesta, jota on olosuhteiden pakosta joutunut kokemaan.

Nimeni on Itohan on kasvutarina. Se on tarina siitä, kuinka lopulta on tärkeintä olla rehellinen itselleen, jotta voisi olla rehellinen myös muille. Kaiken kivun keskeltä kasvaa elämän verso vahvempana ja loistavampana kuin aikaisemmin. Toivoa on niin kauan kuin on elämää. Toivoa ja luottamusta siihen, että on mahdollista yrittää vielä kerran.